|
PiloMac Oy on suomalainen konepajakonserni, johon kuuluu Junttanin lisäksi metsäkoneita valmistava Oy Logset Ab. Konsernin pääomistajia ovat Primaca Partners Oy:n johtama omistajaryhmä, mm. Ilkka Brotherus ja Curt Lindbom. Junttan kehittää nyt voimakkaasti toimintaansa. Päätavoitteet ovat läpimenoaikojen puolittaminen, käyttöpääoman kiertonopeuden nostaminen ja alihankinnan hallittavuuden parantaminen. Tavoitteiden saavuttamiseen Junttan valitsi työkaluksi IFS Applicationsin. Toiminnanohjausjärjestelmällä saadaan myös kehitettyä laatujärjestelmää varten tiettyjä prosesseja, kuten palautekanavia. Junttan hakee ERP-investoinnilla erityisesti hallittavuutta tuotantoon. - Nyt eri osastot toimivat omien ohjaustapojensa varassa. IFS Applicationsilla saamme koko yritykseen yhtenäiset prosessit, IT-päällikkö Kai Kärkkäinen kertoo. - Tavoitteemme on tilaus-toimitusketjun läpinäkyvyys. Toiminnanohjausjärjestelmä ohjaa ostoja tuotannon tarpeisiin perustuen. Ostojen oikea-aikaisesta rytmityksestä saamme varmasti kustannustehokkuutta, hän jatkaa. Tuotantojohtaja Juha Hakkarainen on tyytyväinen tulossa oleviin parannuksiin.
- Saamme toimintaan selkeitä malleja ja systemaattisuutta. Järjestelmän avulla voimme seurata mitä ja miten teemme tuotannossa. Lisäksi saamme koneista laiterekisterin, josta nähdään valmistus- ja toimitusajankohdat sekä tarkka konekohtainen tuoterakenne, Hakkarainen sanoo. IFS Finland valittiin järjestelmätoimittajaksi, koska yrityksellä on Junttanille sopivaa toimialaosaamista ja vahvat referenssit. Myös IFS:n keskittyminen vain omaan tuotteeseensa koettiin positiivisena, koska kehitystyön jatkumiseen voidaan luottaa. - Ifsläiset ovat sitoutuneita projektiin ja heillä on osaamista vastaavista käyttöönotoista. IFS:n tuotteessa on kaikki tarvitsemamme toiminnallisuudet ja hyvät laajennusmahdollisuudet. Lisäksi järjestelmään on helppo liittää muita järjestelmiä, kuten tuotetietojärjestelmä, Kai Kärkkäinen luettelee. - On tärkeää, että järjestelmätoimittaja osaa tarjota sopivia ratkaisumalleja esitettyihin kysymyksiin. IFS puhuu kanssamme samaa kieltä, Juha Hakkarainen lisää. - Yhteistyön alkaminen PiloMacin kanssa vahvistaa asemaamme toimialan osaajana. Olemme iloisia päästessämme järjestelmätoimittajaksi merkittävälle uudelle suomalaiselle konsernille, IFS Finlandin toimitusjohtaja Tapani Pohjonen kertoo.
|