|
IFS Finlandilla on jo ennestään vetovastuu Viron markkinoista. Virossa toimitaan yhteistyössä paikallisen kumppanin OÜ Usesoftin kanssa, ja vastaavanlaisia kumppanuuksia lähdetään etsimään myös muissa Baltian maissa. - Viron markkinat ovat olleet vastuullamme noin puolentoista vuoden ajan, ja yhteistyö paikallisen kumppanin kanssa on osoittautunut hyväksi toimintamalliksi. Paikallistuntemus ja paikallisen kielen osaaminen ovat tärkeä osa työtämme, IFS Finlandin toimitusjohtaja Tapani Pohjonen toteaa. Latvian ja Liettuan siirto Suomen-organisaation alaisuuteen perustuu Baltian yhtenäisyyteen markkina-alueena.
-Uskomme, että vetovastuu kaikista kolmesta Baltian maasta tuo synergiaetuja. Baltian alueella toimii paljon pohjoismaisten ja saksalaisten yritysten tytäryhtiöitä, joille voimme nyt tarjota entistä yhtenäisempää palvelua. Jatkossa voimme myös panostaa Viron markkinoihin entistä paremmin, kun maa on osa laajempaa Baltian-toimialuettamme, Pohjonen linjaa. Ensivaiheessa IFS Finland panostaa Latviassa ja Liettuassa erityisesti yhteistyökumppaneiden etsintään ja asiakashankintaan. - Virossa IFS:llä on jo hyvä jalansija ja Latviassakin on asiakkaita. Tästä on hyvä jatkaa Baltian-toimintojen kehittämistä, Tapani Pohjonen toteaa. Lisätiedot Tapani Pohjonen
Toimitusjohtaja, IFS Finland
Puh. 040 544 4114, tapani.pohjonen@ifsworld.com
www.ifsworld.com/fi IFS ja IFS Finland IFS (OMXS: IFS) on yksi johtavista globaaleista liiketoimintajärjestelmätoimittajista. IFS:n järjestelmien avulla yritysten on mahdollista vastata nopeammin markkinoiden muutoksiin tehostamalla resurssien joustavampaa käyttöä saavuttaakseen kannattavampaa liiketoimintaa ja kilpailuetuja. IFS perustettiin 1983 ja yritys työllistää maailmanlaajuisesti 2600 ammattilaista. IFS Applications™ on komponenttipohjaisen liiketoimintajärjestelmän pioneeri, tuotteesta on tehty jo seitsemäs sukupolvi. IFS Applications™ on helppo implementoida ja käyttää. IFS Applications on saatavana 22:lla kielellä. IFS Finland työllistää yli 70 henkilöä Espoossa, Turussa, Tampereella ja Oulussa. IFS:llä on yli 600 000 käyttäjää seitsemällä toimialasovelluksella, joita ovat autoteollisuus, High-tech, prosessiteollisuus, valmistava teollisuus, ilmailu- ja puolustusvälineteollisuus, rakennus- ja huoltopalvelut sekä telekommunikaatio ja energiatuotanto. IFS Applications™ kattaa toiminnallisuustarpeet mm. seuraavilla alueilla: SCM (supply chain management), EAM (enterprise asset management), MRO (maintenance, repair and overhaul), PLM (product lifecycle management), CRM (customer relationship management) ja CPM (corporate performance management).
|